OrPon taistelu ei riittänyt pisteisiin Salossa

Oriveden Ponnistuksen liigajoukkue ei onnistunut kartuttamaan pistetiliään Salossa. Ottelun kaksi ensimmäistä erää kulki orivesiläisten tahdissa, mutta rutinoitunut salolaisryhmä nappasi silti sarjapisteet 3-1 voitolla (26-24,19-25,25-12,25-19).

OrPo lähti peliin peräti kahdeksan pelaajan voimin. Tatsiana Lapukhina oli sivussa maanantain pelissä tulleen käsivamman takia. Nette Tuomisen olkapään kuntoutuminen on ottanut hieman takapakkia ja paluu kentille tulee viivästymään ensi vuoden puolelle.

Kaksi ensimmäistä erää OrPo esitti loistavaa puolustuspeliä ja painoi pahalla aloitussyötöllä Viestin ahtaalle. Salolaiset osoittivat kovuutensa ensimmäisen erän lopussa ja näin ollen pitkälle erätauolle mentiin kuitenkin 1-1 lukemissa.

Kolmannen erän alkuun Viestin passari Anna Lasch syötti tilanteeksi murskaavasti 12-0. Myös neljännessä erässä erässä OrPo hävisi kamppailun syöttö- ja vastaanottopuolella vaikka muuten saikin taisteluilmeen takaisin peliin.

OrPon parhaana palkittiin passari Jenni Hiltunen. Jenni ruokki OrPon pelaajia monipuolisesti, esimerkiksi keskipelaajat hyökkäsivät peräti 36 kertaa. Libero Saana Koljosen vastaanottoprosentti oli hienosti 71%, Heidi Hietala toi joka erässä takakentälle lisää puolustustahtoa.

Viestin parhaan pelaajan palkinnon pokkasi kapteeni Kaisa Jokinen, joka aloitti pelin hakkurina ja päätti keskipelaajana.

OrPo jatkaa pelejään lauantaina kotihallissa, kun Orivedelle saapuu sarjan pirteästi aloittanut Pieksämäki Volley.