OrPolle ensimmäinen kiinnitys cupin välieräpaikkaan

Oriveden Ponnistus nappasi 3-1 (25-21,20-25,25-19,25-11) vierasvoiton LP Kangasalaa vastaan Suomen Cupin ensimmäisessä puolivälieräottelussa. Toinen osaottelu pelataan ensi keskiviikkona Orivedellä.

Ottelun kaksi ensimmäistä erää oli varsin tasaista vääntöä. Molemmilla joukkueilla oli hetkensä ja kahden erän jälkeinen 1-1 tulos oli oikeutettu. Pitkän tauon jälkeen OrPo sai syöttöpelinsä toimimaan yhä vahvemmin ja sai näin tylsytettyä Kangasalan hyökkäyksistä parhaimman terän. Neljäs erä oli jo todella selvä eikä alistunut Kangasala noussut enää taisteluun mukaan.

OrPon onnistujia oli muun muassa Erika Mattos, joka kokosi pisteet 19/+8 ja hoiti vastaanoton 65% varmuudella. Anni Mäkinen teki tehot 15/+10, tehden muun muassa 5 ässää. Keskitorjujat Marcia Fusieger (12/+11) ja Sanna-Mari Perkiö (11/+7) paransivat myös ottelun kuluessa. Avaukseen noussut Liisa Hurskainen (9/+1) tappoi hyökkäyksensä 41% teholla.

Kangasalan tehokkaimpia olivat Sherri Williams (14/+9) ja Katre Laanes (13/+3).

OrPon valmentaja Tuomas Alatalo oli maltillisen tyytyväinen joukkueensa peliin.

- Ei pelimme mitään kaunista välttämättä ollut, mutta hyvin tytöt kaivoivat taas tsempin kentälle. Varsinkin kolmas ja neljäs erä taisteltiin hienosti päät pystyssä. Aloitussyötön tärkeydestä puhuimme ennen peliä ja se toimikin mukavasti muutamaa heikompaa jaksoa lukuun ottamatta.

OrPo matkustaa heti lauantaina uudestaan Kangasalle, kun joukkueet iskevät tällä kertaa yhteen Mestaruusliigan ottelussa.