OrPo voitti Kanti Schaffhausenin 3-2

OrPo-Kanti Schaffhausen 3-2 (18-25,25-23,25-20,21-25,15-12)

Kansainvälisen ottelun alussa ilmassa on aivan erilainen tunnelma kuin normaaleissa sarjapeleissä.  Vastustaja on oudompi ja varmasti kova.  Ottelun alussa on hieman eri rutiinit, joka voi myös hieman haitata keskittymistä.  Ottelun alussa oli havaittavissa turhaa jännittämistä, mutta se on myös ymmärrettävää, koska mukana oli useita ensikertaa kansainvälistä otteluaan pelaavaa.  Kantilla on pitkiä ulottuvia pelaajia ja heidän ohittamisessaan oli aluksi vaikeuksia.  OrPo otti ensimmäisen aikalisänsä 0-4 tilanteessa.  Kansainvälisissä otteluissa on kaksi aikalisää 8:n ja 16: pisteiden kohdalla.  Ensimmäisen aikalisän summeri soi tilanteessa 4-8 ja toinen 10-16.  OrPolle tuli turhia virheitä ja vastustaja pelasi lähes virheettömästi.  Ensimmäinen erä päättyi lukemiin 18-25 Kantille.

Toiseen erään OrPo tuli kovemmalla asenteella ja jo ensimmäinen pallo oli tiukka palloralli.  Outi Immonen puolusti loistavasti ja Agnes Pallag avasi pelin OrPolle 1-0.  Orpottarien asenne koveni sekä puolustuksessa että hyökkäyksissä ja OrPo lähti viemään erää.  Edettiin tasaisissa lukemiin 5-5, ensimmäiselle tekniselle 8-5, jonka jälkeen Kantin hyökkäysvirheestä 9-5.  Kanti otti ensimmäisen aikalisänsä yrittäen saana Julia Tokarenkon syöttöä poikki.  Se onnistui, mutta passari Annina Antikainen jujutti kylmäpäisesti Kantin pitkien pelaajien välistä 10-6.  OrPo turvautui aikalisään lukemissa 10-8. Kanti hivuttautui tasoihin 14-14 ja kovalla syötöllä toiselle tekniselle johtoon 14-16.  Erää edettiin Kantin pisteen ja kahden johdossa, kunnes Eeva nyrkkeili pallon puolustuksen yli takakulmaan.  Oma virhe ja Kanti johtoon 22-23.  Agnes Pallag tykitti tasoihin 23-23, Eeva latasi keskeltä eräpalloon 24-23 ja Agnes syötti kovaa ja komealla ässällä erä OrPolle 25-23.  Erässä oli useita komeita taistelupalloja.  Palloa haettiin ja puolustettiin tosissaan.  Vastaanotto OrPolla huima 68% ja Kantilla 55%.

OrPo sai koneensa käyntiin ja kolmas erä alkoi vapautuneemmin.  4-4 tilanteesta OrPo otti kuuden pisteen kaulan Agnes Pallagin syöttövuorolla.  Kanti käytti siinä teknisen lisäksi molemmat aikalisänsäkin.  OrPo pelasi upeasti.  Outi Immosen useammat tiikeripuolustukset olivat upeita katsella ja varmasti söivät Kantin itseluottamusta, että ei sinne uppoa mikään.  Toisen teknisen summeri soi 16-8 numeroissa, kun Bojana Martinovic sivalsi nelospaikalta torjunnan ohi pitkään kulmaan.  Kanti pääsi 18-16 tilanteeseen hieman OrPon avustamana ja aivan iholle 20-19.  Taas muutama taistelupallo.  Oma hyökkäys karkaasi hieman ja oltiin 22-20.  Bojana Martinovic iski 23-20, torjuttiin eräpalloon 24-20 ja Bojana päätti erän ässällä 25-20.

Kansainvälisissä peleissä ei ole pitkää erätaukoa, vaan ottelu pelataan putkeen normaaleilla erätauoilla.  Vire on säilyttävä koko ajan.  Neljännen erän alussa tuli muutama turha virhe ja 2-5 Laszlo Hollosy otti ensimmäisen aikalisän.  Se ei vielä auttanut ja ensimmäisellä teknisellä lukemat olivat 3-8.  Agnes Pallag iski kutospaikalta hyvästä passista 6-9 ja Kantin päävalmentaja päätti yrittää katkaista OrPon nousuvirettä.  Se onnistui, mutta myös Kantille tuli syöttövirhe heti perään.  Toiselle tekniselle Kanti pääsi kuittaamaan vastapallosta 13-16.  Kanti piti sitkeästi johtoasemansa erän loppuun.  Kovan taistelun jälkeen summeri soi lukemissa 21-25.

Viides ja ratkaiseva erä lähti hyvin OrPon otteessa.  Tasoissa oltiin vielä 3-3, mutta sitten OrPo lähti karkumatkalle.  Kanti käytti aikalisänsä 5-3 ja 6-3 tilanteissa.  OrPo kävi jo 9-5 johtoasemassa, mutta Kanti ei luovuttanut.  OrPon ensimmäinen aikalisä 10-8 ja toinen 11-10.  Kentän kuningatar Agnes Pallag iski 12-10, Eeva ja Agnes ottivat komean torjunnan 13-10.  Yksi kauden hurjimmista taistelupalloista kääntyi Kantille 13-11, seuraava taistelu OrPolle 14-11 erä- ja ottelupallotilanteeksi.  Taas raastavan kova ja pitkä taistelupallo 14-12.  Huh-huh, mikä peli!  Kantin tanskalainen Ann-Christine Quade syöttää riskillä ja kovaa, Outi Immonen nostaa, Annina Antikainen ja Eeva Puukka vetävät Kantin puolustusta kohti neloskulmaa.  Annina heittää hyvän takapassin Julia Tokarenkolle kakkoseen.  Kantin keskari auttamattomasti myöhässä, kun Julia Tokarenko iskee voimalla torjunnan välistä sivurajan pinnassa puolustavan liberon varpaille.  Pallo lattiassa ja OrPon voitontanssi alkoi.

Huima ottelu, todella kovatasoinen.  Erinomaiset tuomarit, mahtava tunnelma ja kannustus hallissa.  Juuri näitä asioita varten tätä hommaa tehdään ja jaksaa tehdä.  Kiitos!

Laura Sirucek, Kanti Schaffhausen:  Kiitos järjestelyistä, kaikki on hoidettu hienosti.  Meillä oli vastaanotossa ongelmia ja sen jälkeen passipeli ei toiminut.  Kotijoukkue pelasi hyvin, taisteli joka pallosta ja syötti kovaa.

Eeva Puukka, OrPo:  Ensimmäinen erä oli hermostunutta, koska joukkueessa on useita pelaajia, joilla ei ole kokemusta kansainvälisistä peleistä.  Saimme syötön toimimaan hyvin.  Sveitsistä lähdetään hakemaan jatkopaikkaa.

Dirk Gross, Kanti Schaffhausenin päävalmentaja:   Isot onnittelut kotijoukkueelle, hyvä ottelu.  Toisessa erässä meiltä katosi itseluottamus.  Numero 15 (Agnes Pallag) järjesti meille paljon harmia.  Odotimme kovaa vastusta.  Katsotaan, mitä löydämme kahden viikon kuluttua kotona.

Laszlo Hollosy, OrPon päävalmentaja:  Kiitän tyttöjä mahtavasta syntymäpäivälahjasta.  Saimme syötöillä painetta.  Hyvä ottelu meiltä, koska monelle pelaajalle kansainväliset pelit olivat uutta.  Kisa on vielä auki ja kesken.  Olen ylpeä joukkueesta.  Hieno jatkumo Viestin pelistä.  Meillä on tärkeä peli lauantaina HPKta vastaan.  Nyt iloitsemme voitosta ja unohdamme sen huomenna.

OrPo kiittää hyvästä kannustuksesta ja huipputunnelmasta.  Yleisöä oli Oriveden Aluelämmön isännöimässä ottelussa 497.

Tilaasto:

http://www.cev.lu/Competition-Area/MatchPage.aspx?mID=27173&ID=741&CID=5...