OrPo vei kolmannen välierän 3-2 ja johtaa ottelusarjaa 3-0

Välierä 3, OrPo-HPK 3-2 (25-22,25-14,21-25,21-25,19-17)  Kolmas välierä muodostui loppua kohti hirmuiseksi trilleriksi.

Katja Kylmäaho, HPK: Paras peli meiltä. Olisi voinut käydä miten vaan. Meillä torjunta parani edellisistä peleistä. Vielä on kesken.

Saana Koljonen, OrPo: Huikea fiilis ja pleijaritunnelma. Kiitos faneille! HPK tuli pahemmalla syötöllä. Onneksi saatiin hyviä vastaanottoja väliin ja siitä omia hyökkäyksiä.

Jukka Koskinen, HPK:n päävalmentaja: Ei paljon lämmitä, että saadaan eka kerran peli järjestykseen, mutta hävittiin. Taistelua. Kahdessa eka erässä OrPo kaivoi kaikki peliin, sitten se vain alkoi jännästi kääntymään. Saana Koljonen oli loistava, Sannakin ihan jees.

Laszlo Hollosy, OrPon päävalmentaja kiitti ensimmäisenä yleisöä mahtavasta tunnelmasta. Molemmat joukkueet taistelivat joka pallosta. Aloitimme hyvin. Veimme kahta ensimmäistä erää, mutta sen jälkeen HPK kokosi itsensä. Viimeinen erä oli aivan hirmuinen. Kiitos Yläkertaan, että me teimme viimeisen pisteen.

KVL-Tekniikka Oy palkitsi otteluisäntänä parhaina pelaajina HPK:sta Sue Jacobin ja OrPosta Saana Koljosen.

Oriveden liikunahallin katsomo alkoi täyttyä normaalia aikaisemmin. Ilmassa oli hiljaista odotusta. Kaikki oli valmista. Aloituskentälliset asettuivat paikoilleen. Sitten se alkoi. Rummut ja kannustushuudot yleisön puolelta, pelaajat keskittyivät, mitä tuleman piti. Ensimmäinen piste HPK:lle, joka oli hienoisessa johdossa tekniselle asti 10-14. OrPo kiristi tasoihin 14-14 ja taistelu jatkuin kovana verkon molemmilla puolilla. Tasoissa oltiin seuraavan kerran 15-15, 16-16, 17-17, jonka jälkeen Annina Antikainen syötti komean ässän, Anni Mäkinen iski torjunnan käsien kautta pallon katsomoon. Jukka Koskinen otti HPK:n toisen aikalisän. Agnes Pallag sai namupassin ja iski pallon melkein hallin lattiasta läpi, 20-17. Seuraava piste OrPolle tuli, kun HPK:n takapelaaja iski 3 metrin viivan etupuolelta. (Kirjoittajan huomautus: tässä on yksi esimerkki lentopallon hienoudesta ja seuraamisen haastavuudesta, että piste voi tulla tai mennä niin usealla eri tavalla, ei vain silloin, kun peliväline on maalissa.) Seuraavassa pisteessä oli vastustajalla vuorollaan tuuriakin 21-18. Eveliina Smolander torjui tyylikkäästi 23-20. Joidenkin pelaajien suoritusten painoarvo nousee tärkeillä hetkillä joukkueen hyvän keskiarvon yläpuolelle. Anni Mäkinen otti tämän roolin ensimmäisen erän päättäneissä palloissa. Kaisa Kymäläinen syötti vahvasti taas ratkaisupallot. Ensimmäinen erä emännille 25-22-
Toisen erän sytytti taas Anni Mäkinen ladatessaan torjunnasta pallon seinille. Eeva Puukka leipoi ässän. Eliza Hynes antoi pallolle kyytiä niin, että kattovalot olivat irrota, kun pallo kimposi HPK:n vastaanotosta yläilmoihin. Eveliina Smolander leipoi vuorollaan ässän. OrPo vei ottelua. HPK suuntasi kaikki syöttönsä Agnes Pallagille ja yritti saada hyökkäystehoja pois. Agi kuittasi asian omalla syöttövuorollaan ja sijoitti tarkan ässän heti alkajaisiksi. Tekniselle mentiin 14-10 OrPon johdossa. Jos Anni Mäkinen oli lipunkantajana ensimmäisen erän päätöspalloissa, toisen erän ehdottomaksi kuningattareksi kruunattiin Eveliina Koljonen. Hurjan näköisen polvitukensa kanssa vielä pelaava OrPon ”RoboCop” tuli vaihdosta syöttöruutuun. Eveliina on aina ollut tunnetusti hyvähermoinen peluri, mutta nyt Eve nousi vielä uudelle tasolle hyytävän kylmähermoisena syöttäjänä. Valmentajan komento vaihdosta syöttöruutuun tilanteessa 17-14. Ensimmäisellä ässä…kolmannella ässä, vaikeat syötöt häiritsivät vastustajan hyökkäysten rakentamista. Taas ässä, eräpallo 24-14. Agnes Pallag sai kunnian päättää toisen erän kovalla niitillä HPK:n kenttään. Even kova syöttöputki olisi todennäköisesti jatkunut vieläkin, mutta lentopallossa erä päättyy 25 pisteeseen, jos vastustaja on vähintään kahden pisteen takamatkalla. Nyt erä sinetöitiin 25-14.
Etenkin naisten lentopallossa toisen erän jälkeen olevalla pitkällä erätauolla on usein maaginen vaikutus. Näin nytkin. HPK sai rentouden peliinsä ja jostakin syystä kolmas erä vain alkoi kääntymään HPK:lle. HPK pelasi tänään hyvin, paremmin kuin kahdessa aikaisemmassa välierässä. Hyvälle vastustajalle ei saa antaa yhtään siimaa, muuten se ottaa kurkusta kiinni ja puristaa. OrPo taisteli, mutta HPK vei kolmannen erän 21-25.
Neljännessä erässä HPK pääsi heti alusta niskan päälle ja tekniselle mentiin 6-14 taululla. OrPo kiri 17-18 tilanteeseen, mutta HPK vei erän 21-25.
No niin, nyt oltiin sitten erissä 2-2 ja alkoi se hermoja raastanut viides erä. OrPo vei peliä pinnan johdossa ja HPK tasoitti 7-7. OrPon aikalisä 13-14, ottelupallo HPK:lla. Viides erä katkeaa 15 pisteessä, mutta ei tämä. Jos joku on epäillyt sydämensä kestävyyttä ja pystyi katselemaan tämän ottelun loppuun, voi olla varma, että elää vielä kauan. Agnes Pallag tasoitti 14-14, syötti ässän 15-14. OrPolla ottelupallo, mutta HPK tasoitti 15-15. Eliza Hynes tykitti OrPolle ottelupallon 16-15, HPK tasoitti. Anni Mäkinen vei taas tarkalla sivalluksella OrPon ottelupalloon 17-16, HPK tasoitti 17-17. Eliza Hynes voimalla torjunnasta seinille 18-17 ja syöttämään. Syöttö oli niin vaikea, että HPK ei saanut sitä enää verkon yli, 19-17, se oli siinä.

KVL-tekniikka Oy otteluisäntänä palkitsi Saana Koljosen ansaitusti OrPon parhaana pelaajana. Moni muukin oli hyvä, parempi kuin aikaisemmin, mutta Saana pelasti useita niin uskomattomia pahoja palloja peliin, että ansaitsi tulla palkituksi tämän huiman ottelun parhaana orpottarena. HPK:n puolelta tunnustuksen sai edellisen pelin ohella tasonsa korkealla pitänyt Sue Jacobi.
Tämä peli oli äärimmäisen jännittävä, siinä oli molemmilla joukkueilla upeita onnistumisia. Ketään pelaajaa ei voi osoittaa sormella kummastakaan joukkueesta, että jokin asia olisi jotenkin mennyt hänen vuokseen kiville. Pelaajat pelasivat hyvin, upeasti. Pelaajat ovat ihmisiä, samoin kuin ovat heidän taustallaan toimivat henkilöt, aivan samoin kuin molempien joukkueiden kannattajat. OrPon puolesta tässä yhteydessä tuodaan erityisesti esille muutama seikka, jotka ovat joukkueellemme todella tärkeitä asioita: Saana ja Eveliina Koljosen vanhemmat tulivat Pihtiputaalta koko perheen voimin seuraamaan ottelua. Olemme heidän puolestaan erittäin onnellisia, millä mielin tämä lentopallolle ja kaikkien kolmen yhtä aikaa Mestaruusliigassa pelaavien tyttäriensä menestykselle omistautunut perhe sai palata takaisin kotiin. Olemme hyvin kiitollisia Eeva Puukan vanhemmille ja koko perheelle, kuinka he ovat kipparimme ja koko joukkueen menestyksen ja kannustuksen hengen luomisen takana. Samoin Anni Mäkisen ja Porvoosta asti tulevien Nette Tuomisen vanhemmille. Kaisa Kymäläisen vanhemmat uurastavat ottelu ottelulta kahvion ja tarjoilujen onnistumiseksi. Monen muun vanhemmat ovat katsomossa kannustamassa ja myös muulla tavoin auttamassa. Tämän kokemisen ja ymmärtämisen jälkeen jokainen päävalmentajasta pallopoikaan on kiitollinen, että saa olla mukana kaikessa tässä.
Lauantaina 15.03. klo 17:00 pelataan 4. välierä Hämeenlinnassa. Sillon HPK on selkä seinää vasten, koska OrPolla on mahdollisuus katkaista ottelusarja. HPK voi pelata periaatteessa myös täysin ilman paineita, koska nyt sillä on tässä katsannossa pelkästään vain voitettavaa. Laitan lanttini kuitenkin likoon OrPon puolesta, koska tämän kauden joukkue pelaa suurella sydämellä, erittäin hyvällä itseluottamuksella, monipuolisilla valmiuksilla ja ei anna periksi. Lähde mukaan fanibussilla tai omalla kyydillä. Luvassa on ikimuistonen lentopalloilta.