OrPo välieriin

OrPo välieriin komealla voitolla LiigaPlokista 3-1 (25-15,25-10,17-25,25-21)

OrPo pelasi kaksi ensimmäistä erää kuin unelma.  Rauhallista, tarkkaa ja tehokasta omaa pelaamista.  Kaikki onnistuivat loistavasti ja 501. liigapeliään pelannut passari Maria Tuominen super-loistavasti.  Ensimmäiseen erään OrPo teki vain kolme omaa virhettä, toiseen ei yhtään ja kolmanteenkin vain kolme.

Kolmanteen erään LiigaPloki tuli hurjalla syötöllä sekä sykkeellä ja piti erän itsellään.  Alex Ried ja Eveliina Koljonen ottivat pelin haltuun lähes ensimmäisen puolivälierän tapaan.  Neljännessä OrPo tuli taas tasolleen ja punnersi riipaisevan jännittävän erän ja koko ottelusarjan itselleen.

Yksi parhaita pelejä kotiyleisön kannalta – alkuun OrPolta kaksi näytösluokan erää, kolmannessa muistutus kuolevaisuudesta ja neljännessä molemmilta joukkueilta hurjaa taistelua, muutama todella pitkä taistelupallo, uhrautuvia hakuja ja puolustuksia.  Loppuun tahtovoitto.  Siitä on hyvät lentopallo-ottelut tehty.

 

Alex Reid, LiigaPloki: Päällimmäisenä mielessä tappio.  Kahdessa ensimmäisessä erässä OrPo pelasi todella hyvin.  Pitkän tauon jälkeen saimme otetta.

Malina Terrell, OrPo:  Upea tunne!  OrPo kasvoi silloin kun piti.  Aloitimme hyvin.  Parasta ei ole vielä nähty.  Niissä oli makua siitä, mihin pystymme, mutta Viestiä vastaan on löydyttävä enemmän aggressiivisuutta.

Jukka Koskinen, LiigaPloki:  Onnittelut OrPolle.  Pelattiin kaksi hyvää peliä ja tänään kaksi hyvää erää.  Se ei riitä voittoon.  OrPo oli parempi ja sillä selvä.

Satu Natunen, OrPo:  Hyvä ottelusarja.  Ylpeä porukasta, että henkistä kapasitettia löytyi.  Neljänteen saatiin kasattua taas hyvin.  Kontrolloitua pelaamista.

 

Otteluisäntä Oriveden kaupunki valitsi joukkueiden parhaiksi LiigaPlokista Alex Reidin ja OrPosta Saara Lepistön.

Yleisöä 613.  OrPo kiittää lämpimästi hyvästä kannatuksesta!