OrPo piti tärkeät kolme pistettä itsellään ja voitti Pieksämäen 3-0

Orivedellä pelattiin jännittävä ja yleisöön menevä ottelu, jossa oli pitkiä palloralleja ja molemmilla joukkueilla todella hyviä puolustuspalloja.
OrPo oli vahvempi ja kovempi, vaikka Pieksämäki paransi paljon joukkueiden edellisestä kohtaamisesta Suomen Cupissa.
Ottelu OrPolle 3-0 (25-17,25-16,25-20)
 
Nikolina Alter, Pieksämäki: Onnea OrPolle voitosta.  Pelattiin paremmin joka osa-alueella kuin viimeksi, mutta ei riittänyt.  Tarvitsemme lisää harjoitusta, koska peli ailahtelee edelleen liikaa.
Niina Ylönen, OrPo:  Tasainen suorittaminen meiltä ja pystyttiin positiivisuuden kautta peli kasassa.  Kova harjoitusviikko alla.
Satu Natunen, Pieksämäki: Tarkoitus oli pelata paremmin ja se toteutui.  Kovuus ja kurinalaisuus kuitenkin puuttui.  Syöttömme parani, mutta OrPo pelasi hyvin.  75% tekemisellä ei voi odottaa 10% tulosta.
Teemu Oksanen, OrPo:  Koitettiin pitää kova harjoitusviikko.  Viime pelin jälkeen sovittiin, että pelin ja erien alussa pitää olla kovia ja se onnistui.  Torjunta-puolustus-peli käänsi kaksi ensimmäistä erää meille.  Molemmilla joukkueilla paljon oli paljon puolustuksia.  Oma syöttö pehmeni kolmannen alussa.  Puolustuksen kautta erä voitettiin ja siitä Hiltsulle iso kiitos.  Tulokseen on oltava tyytyväinen.
 
LähiTapiola-pisteet:
1 Myriam English, OrPo
2 Hillaelina Hämäläinen, OrPo
3 Salla karhu, OrPo
 
Joukkueiden parhaina otteluisäntä Oriveden sanomat palkitsi Pieksämäeltä Nikolina Alterin 10/+7 ja OrPosta salla karhun 11/+8.
 
OrPon tehokkain oli Mercy Moim 19/+16, 1 ässä. Eeva Puukka 13/+10, 4 torjuntaa, Myrian English 9/+2, 3 ässää, Niina Ylönen 7/+5, 2 ässää, 3 torjuntaa.
Pieksämäen tehokkain oli Nikolina Alter 10/+7