LP Kangasala kultaisen erän kautta Cupin loppuotteluun

 

LP Kangasalan tahtotila kesti paremmin ja OrPo hävisi toisen semifinaalin eränumeroin 1-3 ja sen jälkeen pelatun ”kultaisen erän” 8-15.

Ottelun ensimmäinen erä oli kuin jatkoa keskiviikon pelille Orivedellä ja OrPo voitti sen puhtaasti 25-13.  Toinen erä alkoi hermostuneesti ja Kangasala pääsi 4-0 karkumatkalle.  OrPo hivuttautui  6-5 tilanteeseen hyvällä torjuntapisteellä, mutta lukemista 9-6 kotijoukkue sai syöttönsä ja vastaanottonsa sellaiselle tasolle, että OrPolle tuli vaikeuksia.  Pallo myös pyöri paremmin emännille.  Erä Kangasalalle 25-18.

Kolmatta erää OrPo vei 4-4 tasatilanteesta lukemiin 19-20, jonka jälkeen omilla virheillä LP Kangasala tuli tasoihin.  Kangasala hävisi edellisen pelin 0-3, oli ottanut osaltaan opikseen ja ehkä tämä näkyi emäntien kovassa loppurutistuksessa.  Erä Kangasalalle 25-23 ja isot lukemat 2-1.

Neljännessä erässä  Kangasala otti ensimmäisen aikalisänsä tilanteessa  5-9.  OrPo johti 10-13, kun Kaisa Alanko aloitti ässällä syöttövuoronsa.  OrPo otti lukemissa 11-13 ensimmäisen aikalisänsä. Emännillä oli hieman enemmän onneakin joissakin palloissa ja tekniselle mentiin lukemissa 13-14.  Kangasala karkasi 20-15 johtoon, jonka OrPo kiri vielä tilanteeseen 22-18, mutta sitten taas Kangasala oli terävämpi ratkaisupalloissa.  Erä Kangasalalle 25-18 ja samalla otteluvoitto 3-1.

Voitetut ottelut olivat nyt tasan 1-1 ja loppuotteluun menijä ratkaisu siirtyi kultaiseen erään.

Sherri Williams osoitti ulottuvuutensa sekä kovuutensa ja OrPon kenttäpuoliskolla ei juuri onnistujia tässä ratkaisevassa erässä ollut.  Kangasala otti heti alussa ohjat käsiinsä, vei erän selvästi 15-8 ja meni Suomen Cupin finaaliin.

OrPon päävalmentaja Tuomas Alatalo oli harmissaan ottelun jälkeen, kun toisen erän alun jälkeen OrPon syöttö- ja vastaanottopeli ei enää toiminut. 

Ottelun parhaina palkittiin LP Kangasalalta Sherri Williams 16/+13, 3 ässää, 5 torjuntaa.  OrPon parhaana palkittiin Anu Ennok 13/+4,yksi ässä.

Tatsiana Lapukhina 18/+10, 3 torjuntaa,

Anni Mäkinen 13/+9, 3 ässää

Eeva Puukka, 6/+1, 1 ässä, 3 torjuntaa