Kuuden pisteen viikonloppu Kuortaneella

OrPo voitti toisenkin ottelunsa Kuortaneella 3-0 (25-23,25-18,25-17) ja asettui sarjataulukossa vankasti  kakkoseksi neljä pistettä LP Viestin takana ja pisteen, mutta kaksi ottelua enemmän pelannutta ja kolmantena olevaa HPK:ta edellä.

Kuortaneen nuori joukkue pelasi hyvää ja esimerkillistä puolustuspelaamista.  OrPo oli vahvempi hyökkäysten päättämisissä.  Peli oli tiukempi ja tasaisempi kuin lauantain ottelu, kun Kuortane paransi peliään edellisestä ja myös koko ajan pelin edetessä.

OrPon kakkosvalmentaja Pasi Viitanen totesi tyytyväisenä ottelun jälkeen:  Kiitos joukkueelle kuudesta pojosta ja sarjan kakkossijasta.  Kuortane pelasi paremmin kuin eilen ja siihen varauduimmekin.  Fyysisyytemme olisi pitänyt näkyä enemmän rentouden ja vielä iloisemman pelin osalta.  Pääasia oli kuitenkin kuusi sarjapistettä.

Ottelu alkoi tasaisesti.  Tekniselle mentiin Kuortaneen johdossa 14-13.  Erä oli tasainen ja tiukka.  Anni Mäkinen päätti erän iskien pallon torjunnan käsien kautta leveäksi.  Toinen erä jatkui, kuten ensimmäinenkin.  OrPo kävi jo 18-14 johdossa, mutta Kuortane sinnitteli tasoihin 18-18, mutta OrPo karisti emännät kannoiltaan  ja vei erän 25-18.
Kolmannessa Kuortane paransi edelleen peliään ja piti tiukasti puoliaan hurjalla ja uhrautuvalla puolustuksella.  Kaisa Kymäläinen tuli vaihdosta hyvin tiukkaan peli rytmiin mukaan ja pelasi kelpo ottelun.  OrPo piti ohjat käsissään koko erän ajan.  Ottelu ja erä päättyi Annina Antikaisen ässään OrPolle 24-17.

Nette Tuominen kuntoutui elisestä ja pelasi iloisesti tehoilla 9/+3, 1 ässä ja 1 torjunta, 30 vastaanottoa ja vain yksi virhe.
Eliza Hynes kuittasi kolme LähiTapiola-pistettä tehoilla 19/+13, 1 ässä ja 1 torjunta, 27 passia 63% tehoilla.
Eveliina Smolander pelasi räväkästi 8/+7, 20 syöttöä, joista 4 ässää, 1 torjunta.
Eeva Puukka teki tärkeitä pisteitä 6/+4, 1 torjunta ja 1 ässä

OrPo voitti ässät 11-4 ja torjunnat 7-6.  Kuortaneella on kasvamassa hyviä pelureita.