HPK:lle täpärästi tiukan viisieräisen voitto

OrPo-HPK 2-3 (25-14,25-19,23-25,15-25,14-16)

Ottelu oli juuri hiin hankala, kun odottaa saattoi.  Kaksi hyvää joukkuetta vastakkain.  Molemmilla rankka viikko takana.  Tilastoissa torjuntoja lukuun ottamatta OrPo oli parempi, mutta erävoitoilla HPK korjasi kaksi pistettä.

Piia Korhonen, HPK: Alussa vastustaja sai syötöillä vastaanottomme rikki.  Onneksi kolmannessa erässä saatiin peliämme kulkemaan.  Tämä peli oli parempi kuin Itävallassa pelaamamme.

Eeva Puukka, OrPo: Kaksi ekaa erää pelattiin kuin unelma.  Kolmas oli hilkulla tulla meille.  Ote vähän kirposi.   Neljäs erä meni omilla virheillä.  Viides erä oli jo kymmenes erä tälle viikolle.  Oli omissa käsissä, mutta näin meni.

Bruno Napolitano, HPK:n päävalmentaja:  Onnittelut OrPolle hyvästä ottelusta.  Ei ollut helppoa.  Meille kuudes peli kahteen viikkoon.  Päästiin pelin aikana juonesta kiinni.  Loukkaantumisten ja väsymyksen jälkeen olen tyytyväinen peliin ja tulokseen.

laszlo Hollosy, OrPon päävalmentaja:  Korkeatasoista suomalaista naislentopalloa, kaksi hyvää joukkuetta vastakkain.  Kaksi ensimmäistä erää pelasimme korkealla tasolla.  Ensimmäiseen erään teimme vain yhden virheen.  Väsymys alkoi painamaan jaloissa ja emme saaaneet enää riittävästi painetta HPK:lle.  Kolmanteen erään emme saaneet yhtään torjuntaa, joka ehkä ratkaisi pelin.  Meillä oli mahdollisuutemme.  Haastoimme HPK:n eri tavoin kuin harjoitusotteluissa ennen kauden alkua.  Pistekin on parempi kuin ei mitään.

Yleisöä Lampark Oy:n isännöimässä TV-ottelussa 354.

LähiTapiolapisteet:

3 Eeva Puukka, OrPo
2 Piia Korhonen, HPK
3 Agnes Pallag, OrPo

Lampark Oy palkitsi ottelun parhaina pelaajina:
OrPosta Eeva Puukan, 22/+17, 4 ässää, 5 torjuntaa, hyökkäysteho 57%
HPK:sta Piia Korhosen, 20/15, 3 ässää, 4 torjuntaa, hyökkäysteho 33%

Agnes Pallag, 21/+8, 2 ässää, 3 torjuntaa, 18 vastaanottoa 72% tehoilla
Bojana Martinovic, 16/+3, 1 ässä, 46 vastaanottoa HPK:n 99 syötöstä 61% tehoilla
Julia Tokarenko, 14/+5, 2 ässää, 2 torjuntaa
Reetta Väisänen, 8/+5, 2 ässää, 1 torjunta
Outi Immonen, vastaanotto 64%, useita upeita puolustuksia ja noutoja

OrPo voitti tehdyt kokonaispisteet 102-99, ässät 14-7, oli paempi vastaanotossa 63%-34%, hyökkäyksissä 40%-37%, pluspisteissä +38 - +30.  HPK voitti torjunnat 15-12.