Annina Antikainen OrPon passariksi

Kaksi edelliskautta Pieksämäki Volleyssä pelannut passari Annina Antikainen, 23/174, siirtyy OrPoon 1 + 1 vuotisella sopimuksella.  OrPossa 10 kautta ja yli 250 liigapeliä passannut Jenni Hiltunen on aikeissa lopettaa pelaajauransa ja sen jatkumisesta voidaan keskustella vasta kesän jälkeen.

Anninalla on paljon kokemusta ja myös menestystä.  Kurikan Ryhdin kasvatti lähti ensin Pihtiputaan lentopallolukioon, josta siirtyi Varalan valmennuskeskukseen ja kävi sieltä Sammon urheilulukion.

Varalasta Annina siirtyi Hämeenlinnan liigajoukkueeseen, jossa hän saavutti kaksi Suomen mestaruutta,  hopean ja kaksi pronssia sekä kaksi cup-mestaruutta.

- Pyrin lentopallon parissa yhä eteenpäin.  Orivedestä on kantautunut pelkkää hyvää.  Uutiset vain paranivat, kun kuulin, että päävalmentajaksi tulee unkarilainen ex-passari ja myös kakkosvalmentaja on ollut peliurallaan passari, kertoi Annina.

Antikainen on kova harjoittelemaan.  Tämän tuloksena hän oli viime kaudella runkosarjan tehokkain syöttäjä, 36 ässää 54,3 prosentin tehoilla.

- Jos Jenni siirtyy sivuun, joudun isoihin saappaisiin.  Otan haasteen vastaan ja pyrin täyttämään aukon, lupasi Annina.